Post by ottoMulle ainakin on sattunut nuo kertaukset sillätavalla järjestetyiksi
että siellä ei ole lääkintäväelle mitään ohjelmaa. Viimeksi käveltiiin
varastolla ja yksi kapiaisista näytti laatikkoja että siellä on teille
tositilanteeseen varatut tavarat ja siinä kaikki. Laatikoihin ei
koskettu eikä koko harjoituksissa ollut muuta lääkintähuoltoon
liittyvää. Pistin asiasta palautelappuun ja ei ole enää tarvinnut
kerrata. Yksi asia mikä varusmiesaikaan tuli selvästi esiin.
Kapiaisilla ei ollut mitään käsitystä mikä on lääkintäväen tehtävä.
Uskomatonta miten erilaisia kokemuksia löytyy lääkintäkoulutuksen
tasosta.
Itse suoritin lääkintämieskurssin -95 Hennalassa ja koulutus oli ainakin
silloin laadukasta. Pääsimme esim. kertaamassa olleen kenttäsairaalan
kanssa samoihin harjoituksiin, jossa käytännössä pistettiin
kenttäsairaala kasaan ja avustettiin reserviläisiä. Muutenkin
harjoiteltiin paljon tilanteita lähinnä joukkueen lääkintämiehen
näkökulmasta. Eli juuri sen kaiffarin, joka tarvittaessa evakuoi
taistelijan tuliasemasta, antaa ensiavun ja järjestää evakuoinnin
sidontapaikalle. Kurssilla meno oli toki huomattavasti epämuodollisempaa
kuin esim. jääkärikoulutus, jonka sain ennen lämikurssia.
Kurssin aines oli tietty vaihtelevaa, kuten intissä yleensä. Arvioisin,
että semmoinen 10-20% on sellaista porukkaa, joka ei välttämättä kykene
toimimaan tehokkaasti joukkueen lääkintämiehenä. Mutta yllättäen armeijan
lääkintähuollosta löytyy kyllä muitakin tasoja joilla voi toimia. Että
välttämättä se tumpelo palikkatestin juuri ja juuri läpäissyt kaveri ei
ole se, joka laitetaan sissijoukkueen mukaan. Porukka sitäpaitsi
luultavasti pitäisi huolen, että tuollainen tumpelo siirrettäisiin
tositilanteessa johonkin muualle.
Loppu palvelusaika oli suht turhauttavaa touhua, kuten suurella osalla
miehistöstä yleensä. Intin loppuaikana kertausta varsinaiseen
taistelutoimintaan ei saanut lainkaan, eli oli lähinnä juuri tuota vempan
jakamista ja pillerien työntelyä.
Voi olla, että Hennalan tapauksessa asiaan vaikuttaa se, että siellä on
paljon lääkintähuollon kokemusta ja asia on otettu selvästi tosissaan.
Varusmieslääkärit koulutetaan siellä ja siellä on myös Lääk. AUK ja
sotilaslääketieteen museo. Tai ainakin oli tuolloin. Hennalan
lääkintämiehenä pääsin myös varusmieslääkärien kanssa Päijät-Hämeen
keskussairaalaan seuraamaan ruuminavausta, mikä on varmasti erittäin
harvinaista lääkintämiehen koulutuksessa.
Kertausharjoituksia minulla on tuon jälkeen ollut kahdet. Ensin Lapissa
10 vrk. pari vuotta varusmiespalveluksen jälkeen ja toiset 8 vrk.
harjoitukset kolmisen vuotta sitten. Erittäin positiivista on ollut, että
samaa sairasautoaseman (sairaankuljetusjoukkue) porukkaa on koulutettu
selvästi ajatuksen kanssa ja osa porukasta on ollut yhdessä varusmiesajan
ja molemmat kertaukset. Oikeastaan koko huoltokomppania on aika pitkälle
samaa porukkaa ja sieltä löytyy ihan oikeaa ammattitaitoa. Osa on
siviilissä sairasautonkuljettajia tai hoitajia ja upseerit ovat
lääkäreitä. Ihan mielenkiintoisena sivuhuomautuksena voisin mainita, että
siviilin sairasautonkuljettajat eivät saa ajaa armeijan sirraa, vaan
niitä varten on kuskit erikseen. Perinteistä tornitouhua, mutta
unohdettaan varmaan aika nopeasti tarvittaessa...
Ensimmäiset kertausharjoitukset Rovajärvellä olivat aavistuksen liian
pitkät (siirtymien takia), mutta sisältö oli mielekästä. Pakollisten
ampumiskuvioiden lisäksi harjoiteltiin lukemattomia kertoja raskaan-JSP:n
kasausta ja purkamista, joten rutiinia tuli ainakin. Koulutusta oli
muutenkin lähes koko ajan, joten seisokelua oli mahdollisimman vähän.
Harjoiteltiin mm. kanyylin laittoa toisillemme (jota oli tosin jo
lääkintämieskoulutuksess) ja laitettiinpa muistaakseni joku kaveri ihan
nesteytykseenkin. Siviilissä eivät hoitajat taida kanyylia saada edes
laittaa.
Toiset harjoitukset pari kolme vuotta sitten olivat jopa paremmat kuin
edelliset. Meidät oli otettu paremmin huomioon koko sotaharjoituksessa
eli harjoitusten ollessa käynnissä meille tuli erilaisia simuloituja
potilaita ja pääsimme harjoittelemaan myös prikaatin huoltokomppanian
puolustautumista. Lisäksi meillä oli lähes jatkuvasti ihan oikeita
potilaita, kun tuhansien varusmiesten harjoituksessa sattuu ja tapahtuu.
Keskellä metsää avustettiin lääkäriä mm. ompelemaan käteensä puukolla
leikannutta kaveria. Koulutusta oli tiiviistä ja harjoiteltiin mm.
kanyylin laittoa, potilaiden lajittelua, lääkintäryhmän rooleja,
lihakseen pistämistä ja jopa haavojen ompelua (tosin telttapatjaan :).
Kertauksista olen saanut useita PV:n opuksia ensihoidosta ja joukon
toimintakyvyn turvaamisesta. Kaikille lämäereille on jaettu
kouluttajaversiot kenttälääkintä-oppaasta. Porukalta on kysytty myös
kiinnostusta vapaaehtoisiin harjoituksiin eli käsittääkseni omalla ajalla
ja PV:n varusteilla. Kiinnostuneit oli useita.
Ainakin tuolla koulutetulla porukalla uskaltaisin johonkin lähteä ja
olisi sen verran itseluottamusta, että luultavasti pystyttäisiin
hanskaamaan homma, kunhan ehditään vähän saada oikeaa kokemusta.
Toivottavasti ei ole koskaan tarvis.
--
Jouni Merikari
------------------------------------------------------------------------
A prediction is worth twenty explanations. - K. Brecher